torstai 2. huhtikuuta 2009

ei järjen hiventä

ollut eilisessä päätöksessä lähteä käymään hulluilla päivillä. siis koko perhe eli kolme leikki-ikäistä plus vauva plus VAUNUT. nyt muistan miksi en ole noilla päivillä aikoihin käynyt. tai muistin sillä sekunnilla kun sinne sisälle astuttiin. no, imuria mentiin hakemaan ja se saatiin. kaksivuotias karkaili jatkuvasti ympäri taloa ja ystävälliset ihmiset opastivat milloin minnekkin 'tuolla muumimukihyllyllä on joku pikkulapsi'. kiitti ja perään. en aikaisemmin ole juurikaan ihmisten katseista välittänyt mutta eilen ahdisti koko rahalla. kaksi lasta tappeli keskenään kovaan ääneen, itkua ja huutoa ja KAIKKI katsoivat. ja mielestäni paheksuvasti. olo oli ihanan kevyt ja henki kulki taas kun sieltä pois päästiin.

3 kommenttia:

  1. Minäkin kävin tänään hulluilla päivillä, ihan kauhea paikka. Minulla ei ollut lasta, mutta kiire, kun vaan nopeasti piti hakea tarjouslevy siskolle. Kiire+hullut päivät ei ole hyvä yhdistelmä! Sinulla on mukava blogi:) täytyykin etsiä aiemmin mainostamasi Gård o torp!

    VastaaPoista
  2. Aika optimisti olit kun sinne suuntasit! Minä ahdistun jo ajatuksesta. Dysoninko ostitte?

    VastaaPoista
  3. meillä on olematon lastenhoitoverkosto, joten jos molempien aikuisten pitää olla paikalla myös lauma lapsi tulee mukaan.

    dysoni ostettiin ja nyt odotan, että ihmeimuri hyppää laatikosta ja imuroi kodin putipuhtaaksi :)

    VastaaPoista