lauantai 2. toukokuuta 2009
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
rantaelämää
mieleisimpiä pihahommia ovat kaikki rantaan ja veteen liittyvät kuten laiturin naulausten korjailu, kivien keräily järvenpohjasta sekä pohjan haravointi. ohikulkeva kylänmies huuteli etteikö ole tarpeeksi pihaa kun pitää järvenpohjaa haravoida. yritän parhaani mukaan estää mutapohjan syntyä. helppoa tänä keväänä kun vesi on noin alhaalla.
tiistai 28. huhtikuuta 2009
ristiäiset
lastemme serkkutyttö sai sunnuntaina kasteen ja nimen. pappi ja vieraat saimme vatsamme täyteen herkkuja. tyttö sai kolme nimeä ja ihmeellistä on, että olemme kaavailleet pojallemme vastaavat nimet mutta tietenkin poikaversiona. kummallista.
lauantai 25. huhtikuuta 2009
aurinkoa
illalla isommat lapset mussuttavat, etteivät pysty nukkumaan kun aurinko paistaa ja että he menevät nukkumaan vasta kun on kuutamo. aamuviideltä on vaikea selittää kaksivuotiaalle ja vauvalle, että nukutaan vielä, on yö, kun aurinko paistaa silmiin. pitäisikö harkita verhoja?
kuvat otettu 'yöllä'
torstai 23. huhtikuuta 2009
sirpaleita
kaivoin uuden dyson-imurin koeajoon. havaintoja:
+ hyvä imu
-kova ääni (radiokuulokkeiden käyttö helpottaa imurointia)
-liian lyhyt varsi
-liian lyhyt letku
-liian lyhyt johto
ei onnistunut valokuvahyllyn imuroiminen vanhaan malliin. ja tässä tulos. hääkuva vielä. ja kaikki tietysti dysonin syytä.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
pyörä
lapsuudesta muistan kuinka ihanaa oli kun tuli kevät ja sai laittaa lenkkarit jalkaan, hiekat oli harjattu teiltä ja sai ottaa pyörän esiin. meidän lapset pääsivät tänään pyöräilemään ja voi sitä riemua! vähän kateeksi käy, itse kun kulkee kesäkengissä ja fillaroi ympäri vuoden niin ei tule tuollaisia elämyksiä.
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
pesukoneessa
viime kerralla auton pesu ei mennyt ihan putkeen. ajoin se liian vinoon ja liian lähelle suihkuja. kauhulla katsottiin lähteekö koko kylki irti vai tuleeko vain hurjat naarmut. no, ei käynyt kumpaakaan mutta kammo jäi.
-
tänään ajattelin pesettää auton koska pohja on aikaisemmin mainitun torpan katselureissulta mudan peitossa. kammonpoistopesu, siis. no, poletti meni, ovet rikki, ei auennut, ei sulkeutunut, hätänapin turhaa(?) painelua, asiakkaita vihaavan(?) myyjän mulkoilut ja sitten unohdin ottaa myös pohjan pesun. hohhoijaa. ensi kerralla onnistuu varmasti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)