maanantai 13. huhtikuuta 2009

nyt on kevät

eli tarkoittaa sitä, että tämä myssyhirvitys ei enää päähän pääse. ikää sillä on ainakin 30 v ja mullakin se on ollut yli 10 vuotta. joka syksy etsin uutta pipoa mutten vaan koskaan löydä. joten tuohon aina palaan. ja jälleen toiveekkaana luovun siitä. ehkä tälläKIN kertaa pysyvästi.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

sunnuntaiajelulla

missäpä muualla kuin asuntonäytöllä. miten vanha on tarpeeksi vanhaa? nyt olisi tarjolla vuonna 1860 rakennettu talo sekä pihapiiri muine rakennuksineen. projekti, niinkuin nätisti sanotaan.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

ihanan rauhallisia päiviä

pääsiäinen sujuu vauvantahtisesti kun kaksin ollaan. syödään ja nukutaan. ja tehdään vaunulenkkejä. unohduin valokuvailemaan ja myöhästyttiin kaupasta. no, ehkä pärjään tämän illan ilman piimää - ainiin ja huomisen - ja maanantain.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

torstai 9. huhtikuuta 2009

kantri

kun vuosi sitten muutimme maalle, tilasimme, tietenkin, maaseudun tulevaisuus -lehden. erinomainen lehti, jolla on huippu hyvä kuukausiliite. rohkenisin väittää, että vetää vertojaan helsingin sanomien kuukausiliitteelle. tämä suomen toiseksi suosituin lehti ilmestynee jokaiseen suomalaiseen kirjastoon. suosittelen kantriin tutustumista.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

väristä vielä

oheisessa kuvassa olevassa kenzon pussilakanassa on aika täydelliset värit. hinta vaan ei sovi kukkarolleni.

vielä kauniimmat värit löytyvät heini riitahuhdan uniikkilautasesta. jos tätä lautasen kuviota saisi kankaana niin tästä se pöytäliina ja sohvatyynyt syntyisivät. eli jotain tämän tyylistä olisi tarkoitus tällä viikolla löytää.

kuva: koti ja keittiö 4/2009

kuva: talo&koti 4/2009

torstai 2. huhtikuuta 2009

ei järjen hiventä

ollut eilisessä päätöksessä lähteä käymään hulluilla päivillä. siis koko perhe eli kolme leikki-ikäistä plus vauva plus VAUNUT. nyt muistan miksi en ole noilla päivillä aikoihin käynyt. tai muistin sillä sekunnilla kun sinne sisälle astuttiin. no, imuria mentiin hakemaan ja se saatiin. kaksivuotias karkaili jatkuvasti ympäri taloa ja ystävälliset ihmiset opastivat milloin minnekkin 'tuolla muumimukihyllyllä on joku pikkulapsi'. kiitti ja perään. en aikaisemmin ole juurikaan ihmisten katseista välittänyt mutta eilen ahdisti koko rahalla. kaksi lasta tappeli keskenään kovaan ääneen, itkua ja huutoa ja KAIKKI katsoivat. ja mielestäni paheksuvasti. olo oli ihanan kevyt ja henki kulki taas kun sieltä pois päästiin.